LOHENKALASTUSVINKIT

Tornionjoki:
Tornionjoki on pitkä ja leveä lohijoki jossa lohenkalastus keskittyy selvästi joko nousulohen pyyntiin tai sitten loppukesällä tapahtuvaan asentokalojen kalastukseen. Ennen nousulohen pyyntiä voi olla järkevää keskittyä meritaimenen kalastukseen jota jokeen nousee touko-kesäkuun vaihteessa ajoin mukavasti.

Nousukalojen pyynti Jurmulla:
Kylmä vesi alkukaudesta: Tiikeri, Kommunisti, Lapin Kulta, Kultakalat (1-3), Ambulanssi
Tiikeri: Hyvä yleisväri, parhaillaan poutasäällä. Pyytää keskimääräistä isompaa kalaa. Hyvä myös meritaimenelle.
Kommunisti: Hyvä yleisväri nousukalalle, toimii myös keveällä sateella.
LapinKulta: Parhaimmillaan päiväpyynnissä.
Kultakalat: Tornionjoen keskiosasta ylöspäin erinomaisia sekä nousu- että asentokalalle.
Ambulanssi: Kirkasvärisiä alkukauden vaappuja jotka parhaimmillaan joen ala- ja keskiosassa kylmällä vedellä.

Veden lämmettyä: Kultakalat (1-3), Tiikeri, Teikko, Vitonen, Pajala, Katka, Köngäs, Ahven
Kultakalat: Toimivat veden lämmettyä sekä nousu- että asentokalalle. Terävä liike yhdistettynä vuosikymmenien aikana saatuihin ottiväreihin antavat taatusti tulosta. Eivät ole kovin koreita katsella mutta kalastavat erinomaisella teholla.
Tiikeri: Toimii edelleen lämpimällä vedelläkin.
Teikko: Hyvä keskellä päivää ja erinomainen asentokalan arsyttäjä.
Vitonen: Pilvisen kelin vaappu joka toimii asentokaloillekkin.
Pajala ja Ahven : Pajalassa Kommunistin murretut värit. Pyyntiteho paranee mitä ylemmäksi joessa mennään.
Köngäs: Puolipilvisen ja pilvisen kelin vaappu.
Katka: Sadekelin asentokalan pyytäjä.

Teno: Tenolla vaappua kannattaa käyttää alkukesästä heinäkuun alkupuolelle jonka jälkeen vaapun teho hieman heikkenee ja siirrytään selvemmin perhokauteen. Elokuun alusta alkaa taas öiden pimetessä ja veden viiletessä uusi vaappusesonki jolloin ottivaappujen värit ovat tummempia kuin alkukesästä.
Jurmut alkukesään: Tiikeri, Tenon Unelma, Meisseli, Ambulanssi, Karnjarga, Kommunisti, Finlandia, Silver&Blue, Lapin Kulta, Kultakala 1, Bridge. Black Doctor, Pikie.

Tiikeri: Ison kalan huippupyytäjä. Paras valoisampaan aikaan mutta toimii myös yöllä puhtailla (kirkkailla) joen pohjilla.
Tenon Unelma, Kommunisti: Puolipilvisen sään vaappuja.Tenon Unelma käy iltaan ja Kommunisti saattaa olla parempi kylmemmällä vedellä.
Meisseli: Yöllä hyvä.
Ambulanssi: Illan punertaessa ottava.
Karnjarga: Parhaat saaliit sateen tehdessä alkuaan.
Bridge: Sateella hyvä.
Finlandia ja Silver&Blue: Kylmän ja kirkkaan veden vaappuja.
Lapin Kulta: Pilvisen aamuyön vaappu. Kun taivas on vaapun selän värinen.
Black Doctor: Tummilla joen pohjilla hyvä.
Kultakala 1. Alkukesällä kun vesi on alkanut lämmetä.
Pikie : Lämmin ilta.

Jurmut loppukesään: Kultakala 1, Black Doctor, Verinen, Katka, Tiikeri.
Kultakala 1: (Musta selkä, pronssi kylki ja oranssi maha) on varsinainen asentokalan rassaaja. Pimeinä öinä lyhyellä siimalla saa todella pitkiä nykäyksiä.
Black Doctor: Edelleen toimii tummilla pohjilla.
Verinen: Yöllä asennoille mutta ottaa myös myöhäisen nousulohen.
Katka: Sateella asentokalan tappaja.
Tiikeri: Ei tarvinne enää kommenttia.

Namsen: Namsen on nopeatempoinen lohijoki jossa saaliin saaminen riippuu paljolti siitä miten veden korkeus on vaihdellut viimeisen kahden-kolmen vuorokauden aikana. Nopean veden nousun jälkeen veden käännyttyä laskuun ja puhdistuttua on otollisin aika nousukalan pyyntiin. Ottipaikat vaihtelevat veden korkeudesta riippuen ja siksi vaikeutta ja haastetta pyynnissä riittää. Olosuhteiden vaihtuessa yleensä vaihtuu myös ottivärit.

Jurmuja alkukesän korkeaan ja kylmään veteen: Ambulanssi, Karnjarga ja Tiikeri.
Ambulanssi: Kirkkaana ja puolipilvisenä päivänä.
Karnjarga: Aina kun alkaa sataa tai kevyellä sateella.
Tiikeri: Kirkas tai puolipilvinen.

Jurmuja kun vesi on alkanut lämmetä: Ambulanssi, Karnjarga, Värem, Ambulanssi Kulta, Oranki, Tiikeri, Kultakala 1.
Ambulanssi, Värem, Tiikeri: Päivällä puolipilvisellä ja kirkkaalla kelillä. Värem enempi illalla valon pehmettyä.
Oranki, Ambulanssi Kulta: Aamusta ja illasta kirkkaammilla säillä.
Kultakala 1: Ilta ja yö poutasäällä.
Karnjarga: Sateen alkaessa.

Oheiset vihjeet ovat, kuten huomasitkin, melko pyöreitä. Koko edellisen asian tiivistäen voi kuitenkin todeta että lohenkalastuksessa on kyse pitkälti todennäköisyyksien maksimoimisesta. Lohen saantiin tarvitaan ensisijaisesti lohta jokeen, toiseksi riittävän hyväuintinen vaappu johon olosuhteisiin toimivat värit ja lopuksi kalastamista ottipaikalla joita ei suinkaan ole joen jokapaikassa. Kokemukset kannattaa piilottaa pysyvästi johonkin joutavana olevaan aivolohkoon ja käyttää niitä kun tyhjän nyhtäminen alkaa kyllästyttää. Edellisten asioiden ollessa kunnossa seurauksena voi olla että lohi nykäisee.

Tuure Savolainen

Takaisin pääsivulle